Psykofyysinen harjoittelu laajentaa vaihtoehtojamme

Psykofyysinen harjoittelu auttaa laajentamaan kokemusta omasta kehomielestä, sen ulottuvuuksista, liikemalleista ja mahdollisuuksista. Tämän seurauksena meille avautuu mahdollisuuksia uudenlaisiin valintoihin totuttujen mallien autopilotilla toistamisen sijaan, ja näin voimme parantaa elämänlaatuamme.

Käsitys siitä, että keho ja mieli ovat kaksi erillistä kokonaisuutta, istuu tiukassa nykykulttuurissamme, vaikka uusi tutkimustieto tätä jatkuvasti murtaa. Avain kehomielikokonaisuuden hahmottamiseen piilee hermostossa. Hermoston havaitseman ja tuottaman informaation kautta tulemme tietoiseksi itsestämme, kehostamme, mielen liikkeistämme, asennostamme, sijainnistamme tilassa – ja hermoston avulla toimimme ja kommunikoimme maailmassa. Oppiminen tapahtuu niin ikään kehossa ja kehon kautta. Tässä prosessissa voimme olla joko tietoisesti mukana, tai sitten emme.

Kotiutuminen kehoon

Varhaisina vuosinamme tutkimme maailmaa kehomme kautta, jatkuvasti uusia ulottuvuuksia löytäen ja ihmetellen. Opimme löytämään varpaamme, kierähtämään vatsallemme, kurottautumaan eteenpäin ja ennen kuin huomaammekaan, konttaamme, kävelemme, juoksemme, tanssimme ja kiipeilemme puissa. Opimme yhä hienovaraisempia toiminnan ja itseilmaisun muotoja. Ilmaisemme itseämme vahvasti koko keholla: ilo ja harmistus näkyvät ja kuuluvat.

Jossain vaiheessa elämää kehonkäyttömme alkaa kuitenkin yksipuolistua: tuntikausien paikallaan istuminen alkaa viimeistään yläkoulussa. Huomio siirtyy kouluaikana voimakkaasti kehollisen kokemuksen tasolta ajattelun tasolle. Kulttuuriset konventiot rajaavat entisestään kehollista ilmaisuamme “hyväksyttyjen” ilmaisutapojen piiriin. Mukavuuden halu juurruttaa meidät mieluummin kotisohvalle kuin rosoisille metsäkallioille, ja ruudun tuijotus passivoi kehon.

Tapojen muodostuminen

Energiaa säästääksemme hermostomme muodostaa skeemoja, jotka huolehtivat automaatiolla toistuvista toimistamme, kuten hampaidenpesusta ja autolla-ajosta. Monet asento- ja liikemallit, reaktiot ja vuorovaikutustaipumukset ovat automatisoituja tapoja, joita olemme mallintaneet ja omaksuneet kasvuympäristössämme kehittyessämme. Tapoja on saattanut juurtua myös hengitykseemme esimerkiksi omilta vanhemmilta.

Ennen pitkää tällaiset automaattiset toimintamallit saattavat muodostua rajoitteiksi, jotka alkavat haitata jouhevaa mukautumista vaihteleviin tilanteisiin. Epätasapainoisen hengityksen mukanaan tuomat fyysiset ja psyykkiset vaivat ovat tästä hyvä esimerkki: pinnallistunut hengitys tai liikahengitys voi saada aikaan paniikkioireiden kehän, tai muita epämääräisiä vaivoja. Toinen käytännön esimerkki on tasapainon hallinta liukkaalla tai epävakaalla alustalla: jos yksipuolistuneen kehonkäytön seurauksena emme oikein hahmota kehomme ulottuvuuksia, painopisteitä ja kontaktipintoja tilassa, emme kykene reagoimaan ketterästi painopisteen muutoksiin, ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Mielellä kehoon ja kehon kautta mielenrauhaan

Kontakti kehoon on helppo menettää. Saatan istua koneen äärellä tuntikausia kirjoittamassa, unohtaen missä asennossa olen, miten hengitän, ja kuinka suuri lihastyö on tarpeen minimaalisen liikkeen aikaansaamiseksi. Ajatukseni sinkoilevat ja otsaa kuumottaa. Ajatukseni vievät minut pois tästä hetkestä, vaikka tapahtuvatkin tässä ja nyt. Silti sormeni hyppelevät tottuneesti näppäimillä ja tekstiä syntyy kehollisen automaation voimalla. Ajattelukyky on samaan aikaan lahja ja kirous: kun keskityn ajattelutehtävään, poistun hetkellisesti kehostani. Jonkin ajan kuluttua huomaan kangistuneeni asentoon, jota voisi kuvata säikähtäneen eläimen suojautumistilaksi.

Säännöllisen harjoittelun avulla nämä “poissaolon hetket” ovat vähentyneneet ja lyhentyneet, ja kykenen yhä parempaan läsnöoloon itsessäni. Kehoa rentouttamalla seesteytän mieleni. Tunnistan myös, milloin negatiiviset ajatukset tuottavat ikäviä kehollisia tuntemuksia, ja kuinka voin ajatuksiani muuttamalla saada kehooni miellyttävän, rakkaudellisen tilan. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että psykofyysisen harjoittelun tarkoituksena on helpottaa olemista omassa kehossa. Tämä toteutuu kehotietoisuuden asteittaisella lisäämisellä, jonka myötä meille tarjoutuu yhä enemmän vaihtoehtoja toiminnan, tunteiden, reaktioiden, vuorovaikutuksen  ja ajatustenkin alueilla, eli voimme ottaa kokemuksiamme ja toimintaamme yhä paremmin hallintaan. Tätä kautta lisääntyy tunne kyvykkyydestä ja hallittavuudesta, jolloin myös parasympaattinen eli levon ja turvantunteen hermostomme kehrää tyytyväisenä.

Kun harjoittelemme tunnistamaan fyysisen kehomme ulottuvuuksia, ääriviivoja, liikeratoja ja liikeimpulsseja, pääsemme tekemisiin myös abstraktimman tason kanssa: kuinka otamme tilaa itseilmaisullemme, millaisia rajoja voimme asettaa ja miten voimme vaikuttaa automatisoituneisiin ajatus- ja tunneimpulsseihimme. Psykofyysisiä harjoitteita teemme niin ryhmissä kuin yksityisvastaannotoillakin, ja niistä voit lukea lisää täältä.

 

Kuva: Clay Banks, Unsplash