Mitä tarkoittaa psykofyysinen lähestymistapa fysioterapiassani?

Ihminen on kehon ja mielen jakamaton kokonaisuus, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa – eli olemme psykofyysissosiaalisia olentoja. Tämän kokonaisuuden hahmottamisen puute voi saada aikaan mitä erilaisempia vaivoja ja hankaloittaa myös vaivojen diagnosointia. Toisaalta sen oivaltaminen voi olla avain paranemiseen, tai vähintäänkin oman olonsa ja toimintakykynsä kohentamiseen.

Psykofyysinen fysioterapia on yksi fysioterapian erikoisala, jonka historia nivoutuu vahvasti psykiatriseen sairaanhoitoon. Edelleenkin termi “psykofyysinen” fysioterapian yhteydessä saattaa yhdistyä helposti nimenomaan mielenterveyden ongelmiin ja hoitoon. Termi “mielenterveysongelma” puolestaan vaikuttaa edelleen sisältävän jossain määrin stigmaa ja assosiaatioita hullujenhuoneisiin, pakkopaitoihin ja aikaan, jolloin “mielen” asioista ei vielä osattu tai haluttu puhua julkisesti. Psyyke ja fysiikka on haluttu pitää erillään toisistaan sitten filosofi-tiedemies René Descartésin, ja vasta nyt, modernin aivotutkimuksen ja psykologian poikkitieteellisen kehittymisen myötä alamme jälleen ymmärtää paremmin, miksi kehon ja mielen – fyysisen ja psyykkisen – jakamisessa edes retorisesti on  suuri ristiriita. Haluan tässä kirjoituksessa avata vähän omia mietteitäni siitä, mitä psykofyysinen – tai pikemminkin kokonaisvaltainen – lähestymistapa työssäni fysioterapeuttina (ja myös voimavaravalmentajana) minulle merkitsee.

Olemme osa kokonaisuutta

Käsitykseni ihmisestä, elämästä, terveydestä ja tasapainosta pohjautuvat ajatukselle, että emme ole erillisiä luonnosta, ympäristöstämme ja muista ihmisistä, emmekä voi tarkastella elämäämme tai yksilöllisiä ongelmiamme irrallaan siitä kontekstista, jossa elämme. Olemme samaan aikaan pieni osanen valtavaa universumia, mutta silti itsenäinen organismi, jolla on tietoisuus ja oma roolinsa tässä kokonaisuudessa. Sama “elämänvirta”, joka virtaa koko luonnon läpi, virtaa myös meissä ihmisolennoissa. Itämaisissa filosofioissa tästä elämänvirrasta puhutaan luontevasti sellaisilla termeillä, kuin prana, qi tai chi. 

Meillä länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ihminen halutaan nähdä ensisijaisesti biomekaanisena koneena, jonka toimintaa aivot säätelevät. Kaiken, mitä ihmisestä kerromme, täytyy ensin olla tieteellisesti osoitettavissa “todeksi”. Tämä rajaa väistämättä ihmiskäsitystämme, ja vaikuttaa merkittävästi esim. siihen, miten terveyttä hoidamme. Se, mitä emme pysty biomekaniikan tai fysiologian avulla selittämään, sysätään psykologian (tai hoidollisesti psykiatrian) puolelle, ja jälleen tapahtuu keinotekoinen kahtiajako. Siispä sydäntäni lämmittää aina, kun luen uusista monitieteisistä yhteistyökuvioista ihmisen ja terveyden ymmärtämisen saralla.

Joogan ja intialaisen terveystieteen ja elämäntapaopin ayurvedan lähtökohtana terveydelle on se, että prana – elämänvoima – pääsee virtaamaan vapaasti. Tähän vaikuttavat mm. vuodenaikojen lisäksi kaikki sellaiset elämäämme liittyvät tekijät, kuten miten hengitämme, miten kehoamme liikutamme, mitä syömme, millaisessa ympäristössä elämme, millaisia ovat ihmissuhteemme, miten reagoimme ja toimimme arjessamme jne. Myös länsimaisen tieteen kautta on alettu nähdä yhä enemmän todisteista siitä, kuinka esim. liikunta, ravinto, ympäristö ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat terveyteemme. Idän ja lännen lähestymistavat lähenevät siis toisiaan siellä täällä. Pikkuhiljaa olemme alkaneet myös oivaltaa, kuinka hermostomme vastaa käytännössä sekä kehostamme että mielestämme, eli tunteistamme ja ajatuksistamme, vaikka vielä ei pystytäkään yksioikoisesti selittämään, mistä sähköt alunperin tulivat päälle, ja mistä tietoisuus syntyy. Näihin kysymyksiin joudutaan siis edelleen hakemaan vastauksia filosofian tai uskontojen puolelta.

Olemme kokonaisuus

Anatomis-fysiologisesti hermostomme yhdistää keinotekoisesti jakamamme psyyken ja fysiikan – mielen ja kehon. Kehon aistien sekä toimintoihimme liittyvien palautejärjestelmien kautta tulemme tietoisiksi itsestämme: kehon kautta aistimme asentomme, mittasuhteemme, liikkeemme, sijaintimme tilassa sekä tilan olosuhteet (valo, lämpö, kosteus, tuoksut, äänet, pinnanmuodot). Kehomme aistii jatkuvasti myös sisäistä tilaamme ns. interoseption eli sisäisen aistijärjestelmän kautta. Näin se kertoo meille mm. janon, nälän, lämmön ja kivunlievityksen tarpeistaan. Kehon tuntemukset synnyttävät myös tunteita ja tuottavat ajatuksia. Yhtälailla ajatukset vaikuttavat kehotuntemuksiin, ja voivat tuottaa meissä hyvinkin voimakkaita placebo- tai nocebovaikutuksia. Hermostomme kautta olemme yhteydessä myös toisiin ihmisiin kommunkaatio- ja peilisolujärjestelmiemme kautta.

Kehon eri kudokset muodostavat yhden kokonaisuuden, jota kutsumme fyysiseksi kehoksi. Vaikka näitä kehon eri osia pilkotaankin tutkimus-, opetus-, ja hoitotarkoituksessa anatomisesti erillisiksi, ne ovat niinikään saumaton kokonaisuus, jota monitasoinen ja tiheästi hermotettu faskia- eli sidekudosverkosto pitää koossa. Myös kehomme fysiologiset järjestelmät, kuten hengitys, verenkierto, lämmönsäätely, ruoansulatus, kuonanpoisto, immuunipuolustus ja hormonaalinen säätely, toimivat saumattomasti yhtenä kokonaisuutena, vaikka pitkälle erikoistuneet lääketieteen erikoisalat ne meillä hoidollisista syistä erottelevatkin. Kehon nesteet kiertävät koko kehossa yhtenäisenä virtana, vaikka niiden ominaisuudet muuttuvatkin kehonosan ja tilanteen mukaan.

Näistä pääosin autonomisesti toimivista järjestelmistä hengitys on kuitenkin poikkeava. Se pitää meidät hengissä automaatiolla, mutta voimme siihen myös tietoisesti vaikuttaa. Hengitys onkin tärkeä väylä autonomisen hermoston säätelyyn, millä on vaikutuksensa myös muihin sen hermottamiin fysiologisiin järjestelmiin.

Miksi kokonaisuuden ymmärtämisellä on merkitystä?

Psykofyysinen lähestymistapani perustuu tähän kokonaisvaltaiseen, holistiseen, ihmiskäsitykseen, jossa emme erottele ihmisolemuksen toimintoja, aistimista, oppimista, kokemista ja käyttäytymistä toisistaan. Ymmärrämme, että fyysinen vaiva voi olla pitkään piilossa kyteneen epätasapainotilan kehollinen ilmentymä, ja että tunnetilamme vaikuttavat asentoomme ja päinvastoin, ja että hengityksellä, ajatuksillamme ja ruoansulatuksellamme ja lihasjumeillamme on yhteys.

Vaikka yksi keskeinen osa-alue, johon psykofyysisellä harjoittelulla pyritään vaikuttamaan, on stressivasteen säätely ja siitä palautuminen, on sillä monia muita tärkeitä käyttökohteita. Kun kehotietoisuus lisääntyy, pystymme havaitsemaan paljon aiempaa herkemmin kehon hälytysviestejä ja toiminnankorjaustarpeita. Pystymme kuulemaan, milloin tarvitsemme lepoa tai liikettä, millaista ravintoa kehomme kaipaa, millaiset asennot, ruoka-aineet tai ympäristöt aiheuttavat ongelmia tai tekevät meille hyvää, ja millaiset ihmiset ja vuorovaikutussuhteet ovat kuluttavia, millaiset ravitsevia. Jos sairastumme tai loukkaannumme, pystymme tunnistamaan hienovaraisella tasolla, millaiset keinot parhaiten tukevat paranemistamme. Kaiken lisäksi torjumme pitkittyneen stressin negatiivia vaikutuksia immunipuolustukseemme. Psykofyysinen harjoittelu perustuu kokemukselliseen oppimiseen ja auttaa meitä tällä oivaltamisen ja paranemisen matkalla.

 

Kuva: Michelle Gerlach, Unsplash