Mitä on kehotietoisuus ja miksi sillä on merkitystä?

Miten voimme hallita sitä, mitä emme tunne? Miten voimme muuttaa sellaista, jota emme tiedosta? Vastaus: Emme mitenkään. Koko toimintakykymme perusta on siinä, miten hyvin tunnemme itsemme, ja millä tarkkuudella olemme tietoisia kehostamme: sen ulottuvuuksista, mittasuhteista, asennoista, liikemalleista, sijainnista suhteessa ympäröivään tilaan, sekä sen reagointi- ja toimintatavoista. Muun muassa.

Mikäli olemme saaneet varttua ja kehittyä sellaisessa sosiaalisessa ja fyysisessä ympäristössä, jossa olemme päässeet uteliaana tutkimaan kehoamme ja ympäristöämme turvallisesti ja tuetusti, olemme pystyneet kehittämään melko lailla toimivat motoriset taidot ja toimintamallit elämässä selviämiseen. Olemme oppineet työntämään itsemme ylös lattialta maan vetovoimaa uhmaten, liikkumaan neljällä ja lopulta kahdella, yhdelläkin raajalla, kurottautumaan haluamaamme kohdetta kohti ja tarttumaan siihen näppärästi. Kykenemme liikkumaan tilassa ja käyttämään erilaisia apuvälineitä ja työkaluja arjen askareissa. Jotkut ovat jopa vieneet näitä taitoja äärimmilleen ja pystyvät tekemään voltteja nuoralla tasapainoillen, kyhäämään pienoismalleja pullon sisälle tai soittamaan yksikätisesti rumpusettiä kansainvälisillä areenoilla. En käsittele tässä ns. normaalia sensomotorista kehitystä merkittävästi haittaavia skenaarioita, joista välillä kuulemme erittäin surullisia tarinoita.

Ajattele arkista tilannetta, jossa vähän väsyneenä tai kiireisenä lyöt varpaasi (ehkä jo toistamiseen) siihen sängyn- tai tuolinjalkaan, jonka niin mainiosti olet jo vuosien ajan päivittäin onnistunut väistämään. Joku normaalisti tahdonalaisen hermostosi hallittavissa oleva osa kehostasi oli nyt tietoisuutesi ulottumattomissa, hetkellisesti pimennossa. Ja sitten sattui ja ehkä pääsi myös ärräpää. Entä tilanne, jossa olet istunut läppärin ääressä tuntikausia, ja käsivartesi ojentautuvat venytykseen, ojennat jalkasi pöydän alla ja venyttelet makoisasti? Kyse on samaisen “kehotietoisuuden” toisesta ilmentymästä: viisas keho tunnistaa tarpeensa asennon muutokseen ja olon helpottamiseen ehkä ilman, että edes suuremmin ajattelet asiaa.

Jos meissä sitten nämä toimintamallit ovat ns. “lihasmuistissa” (puhutaan tästä joskus enemmän), miksi kehotietoisuutta tarvitsisi vielä aikuisenakin harjoittaa? Valitettavasti sillä, että kehityksemme varrella olemme kehittäneet mitä hienoimpia toimintamalleja ja viilanneet liikeratojamme, olemme myös vakiinnuttaneet itsellemme sellaisia malleja, jotka eivät palvele meitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ne toiminnot (tai ajatusmallit), joita toistamme, vahvistuvat. Jos esimerkiksi harjoitamme staattista, etukumaraa istuma-asentoa päivät pitkät vuodesta toiseen, alkaa tästä tulla meille se totuttu asento, johon keho hakeutuu helposti muulloinkin. Rintakehämme asento alkaa rajoittaa hengitystämme ja alaselkä tai niska-hartiaseutu alkaa kipuilla. Hengityksen kautta koko kehon fysiologia muuttuu, ja sisäistämästämme liikestrategiasta muodostuukin huomaamattamme syy mitä omituisimpiin oireisiin.

Kuntosali, jumppa, pyöräily, uinti ja muut liikuntamuodot katkaisevat tämän rutiinin ja tuovat tarpeellista liikettä niveliin ja pumppausta lihaksiin, mutta mitä tapahtuu, kun palaamme taas työn äärelle? Kehotietoisuusharjoitusten tarkoituksena on tarjota keholle uusia automaatiomalleja arjen keskelle. Luomme ja vahvistamme uusia hermoratoja, jotta kehon viisaus pääsee ottamaan ohjat tarkoituksenmukaisella tavalla ihan itsestään silloinkin, kun et sitä tietoisesti tee. Näistä menetelmistä kirjoitan pian tarkemmin. Harjoitus tekee mestarin!