Oma matkani kohti mielenrauhaa

“Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee”, muistutti minua taannoin eräs kehoterapeutti, jolla kävin saamassa helpotusta leikkauksiin liittyviin murheisiini. Tämä ajatus on kannatellut monissa elämän myrskyissä. Se on muistutus siitä, kuinka ainutlaatuisen upeita omat subjektiiviset kokemuksemme elämästä ovat, olivatpa ne mielestämme positiivisia, negatiivisia tai neutraaleja. Ajatus, että jokainen meistä on täysin ainutlaatuinen olento ja kokija on samaan aikaan jännittävä, inspiroiva ja lohdullinen. Että kukaan muu ei voi kokea elämää juuri siten kuin minä, oman ainutlaatuisen kehoni kautta. Leikittelen myös ajatuksella, että me kaikki otukset maailmankaikkeudessa olemme kuin uniikkeja pikku antureita, joiden tehtävänä on kerätä kokemuksia elämisestä siinä muodossa, kun se meissä toteutuu. Näin voi mm. tietoinen hyväksyvä läsnäolo toteutua.

Olen saanut elämänlahjaksi erittäin herkän ja helposti virittyvän hermoston, sekä erään harvinaisen neuroendokriinisen sairauden. Lisäksi hormonaaliset taipumukset saavat mielialan usein ajamaan vuoristorataa. Olen saanut pohtia paljon terveyden ja sairauden merkityksiä elämänkokemuksessamme. Olen päässyt tunnustelemaan erilaisten tutkimusten, leikkausoperaatioiden ja lääkärikohtaamisten aikaansaamia tuntemuksia ja muutoksia koko kehomielessäni. Olen saanut kokemuksen siitä, millainen on “terveiden maailman” ja “sairaiden maailman” erilaisuus, ja millaista on liikkua näiden kahden todellisuuden välillä.

Ensimmäisen kerran nuorena naisena sairaalahoitoon jouduttuani minun oli vaikea ymmärtää, miksi kukaan ei ollut kiinnostunut kehollisten kokemusteni aiheuttamasta henkisestä hämmennyksestä. Sairastumisen taustalla on usein muita stressaavia tekijöitä, ja niin oli itsellänikin. Suhde kehooni ja sitä kautta koko elämään oli nyt muuttunut täysin. Sisuskaluni tulivat oivasti korjatuksi kiitos erinomaisen erikoissairaanhoitomme, mutta henkisesti koin olevani heitteillä. Arki jatkui fyysisen toipumisen jälkeen, ja heittäydyin täysillä töihin. Jossain vaiheessa kuitenkin hektinen työarki ja tinkimätön työmoraali antoivat uupumuksen voittaa. Kehon ja mielen jakamaton kokonaisuus konkretisoitui minulle kirkkaana. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, että fyysisen toipumisen lisäksi oli otettava henkinen kuntoutuminen ja hyvinvointi oikeasti omiin käsiin.  Oli aika pysähtyä elämän suurten kysymysten äärelle ja tutustua itseeni aivan uudella tavalla.

Löysin pian tieni joogan äärelle. Isäni kirjahyllystä muinoin kaappaamani Urheilu ja jooga vuodelta 1949 aukesi minulle nyt aivan uudessa valossa. Ahmin alan kirjallisuutta, ja ajan myötä törmäsin henkilöihin ja tilanteisiin, jotka veivät minua eteenpäin tällä tiellä. Elinvoiman käsite valkeni, ja opin keinoja sen hallintaan. 2000-luvun alussa aloin käydä G. Gautaman vuosittaisissa pranayama-retriiteissä, joista sain hengitysharjoitusrutiinin ohella tärkeitä oivalluksia. Opettelin matkan varrella joogan fyysisiä harjoituksia erilaisten opettajien johdolla, kunnes viimein ymmärsin, että se kaikkein tärkein opas löytyy sisältä päin, kun antaa sille mahdollisuuden. Tilan luominen oman sisäisen ääneni kuuntelulle tuli olennaiseksi osaksi elämääni.

Kuusi vuotta sitten päätin jättäytyä tietotyön maailmasta, ja syventyä systemaattisemmin pitkäaikaiseen kiinnostuksen kohteeseeni, ihmisen psykofyysissosiaaliseen olemukseen. Halusin ymmärtää, kuinka tutkittu tieto ja kokemuksellinen informaatio kohtaavat käytännössä. Joogan, somaattisen liikkeen, anatomian ja fysiologian opinnot niin teoreettisesti kuin kokemuksellisesti veivät mennessään. Uudet tietotaidot nivoutuivat yhteen aiempien valmennusmenetelmieni sekä työ- ja elämänkokemukseni kanssa, ja löysin osaamiselleni paikan psykofyysisen fysioterapian ja voimavaravalmennuksen kentältä.

Intensiivinen opiskeluputki työn ohella osoitti jälleen, kuinka haastavaa stressinhallinta voi olla myös ihmiselle, joka on tutkinut aihetta ja kehittänyt omaa kehotietoisuuttaan jo parikymmentä vuotta. Joudun siis jatkuvasti myös itse harjoittamaan niitä säätelykeinoja, joita ohjaan asiakkailleni. Yksi ja sama harjoitus voikin avautua kerta toisensa jälkeen aivan uudenlaisena kehollisena ja mielen kokemuksena. Olemme siis samalla matkalla, tutkien, kokeillen ja oivaltaen elämää kukin omalla yksilöllisellä tavallamme. 

Tämän kokemuksellisen ihmettelyn päämajaksi perustin 2019 Visit Peace -nimisen elpymisen ja mielenrauhan keskuksen Lapinlahden Lähteelle, joka on aivan erityislaatuinen hyvinvoinnin keidas Helsingin keskustan tuntumassa. Halusin luoda puitteet erityisesti stressiperäisten oireiden kanssa kamppaileville ihmisille löytää paluu oman kehollisen tasapainon ja mielenrauhan äärelle. Tähän rauhallinen tilamme on aivan omiaan, vehreän puiston ja linnunlaulun keskellä, meren äärellä. Löysin ilokseni mukaani muitakin terapeutteja, joilla on samanlainen ihmiskäsitys ja lähestymistapa omassa työssään. Nyt toimimme kollektiivina, jossa osaamisemme tukee ja täydentää toinen toistaan.

Toivottavasti tapaamme Lapinlahdessa tai linjoilla, tai jossakin muualla, kun päätät lähteä omalle matkallesi kohti elpymistä, voimaantumista ja mielenrauhaa!